Helsingistä Moskovaan
kulkenut Tolstoi-juna oli hyvin pehmeä lasku alkaneelle neljän kuukauden
matkalle. Yöjuna, oma hytti ja englantia puhuva vaunuisäntä sai kaiken
tuntumaan kovin helpolta ja mukavalta. Jopa niin mukavalta, että Moskovassa
meitä odotti omalle budjetillemme turhan suuri lasku tarjotuista kahveista ja
vedestä, joista tietenkin veloitetaan erikseen (tiedetään, naiivia ajatella,
että kahvi tai vesi kuuluisi hytin hintaan). Kaikkea saa ja kaikkea tarjotaan,
mutta hinnoistahan on turha puhua etukäteen. Note to oneself, laitetaan
muistiin korvan taakse.
Moskovassa on helppo
liikkua metrolla ja sitä suosittelemme ehdottomasti kaikille matkailijoille.
Halpaa, nopeaa, tietysti haastavampaa, mikäli kyrilliset aakkoset eivät ole
hallussa, mutta kuitenkin ehdottomasti paras tapa mielestämme liikkua.
Kumpikaan meistä ei puhu venäjää, minä hallitsen kyrilliset aakkoset jotenkin,
mutta sanavarastoa ei kuitenkaan ole edes auttavassa määrin. Muutaman neuvon ja
pienen harhailun jälkeen löysimme onnistuneesti ennakkoon varaamaamme Day`n`Night-hostelliin.
Note to the hostel: olisi erittäin hyödyllistä jos jossakin olisi edes pieni
mainita siitä, että kyseisessä hämärässä rakennuksessa tai kyseisessä
huoneistossa sijaitsee hostelli. Hassua muuten huomata jo matkan tässä
vaiheessa miten ongelmat kuitenkin ratkeavat ja vastaukset löytyvät
paikallisten avulla vaikkei yhteistä kieltä olekaan.
Päivässä ei juurikaan
ehdi kokea Moskovasta paljoa, Punainen tori, Kreml sekä ….Kirkko upeine
kupoleineen sentään tallentui kameran muistikortille. Asia, joka päällimmäisenä
jäi mieleemme oli Moskovan kalleus. Ruoka ja majoitus (vaikkakin hostellimme
oli kohtuuhintainen) on todella kallista reppureissaajan kukkarolle.
Hostellin ilmainen Wi-fi
olikin sitten viimeinen kosketus internetiin kahteen tulevaan viikkoon.
Moskovassa saimme muuten tietää, että alun perin suunnitelmissa ollut,
sittemmin suureten lentokustannusten vuoksi hylkäämämme Nepalin visiitti
saattaisi sittenkin onnistua! Lisä tietoja ja vahvistusta odotellessa…
Seuraavan päivän ohjelmassa
olikin vain ehkä viimeinen lämmin suihku aikoihin ja junan lähtöaseman
löytäminen. Tähän suosittelemme varaamaan reilusti aikaa (mielellään pari
tuntia), mikäli kyseessä on kielitaidoton matkaaja kuten me. Moskovassa on
useita juna-asemia ja olimme jo aiemmin katsoneet kartasta, että Irkutsiin
menevän junan asema Jaroslavkaja on aivan Leningradskaja aseman vieressä, jonne
siis saavuimme Helsingistä.
Epäonnistuimme metrosta
maanpäälle nousemisessa niin, että harhailimme väärällä asemalla jonkin aikaa,
ennen kuin miliisi (ainut niistä monesta henkilöstä, joilta kysyimme neuvoa,
joka osasi edes auttavasti neuvoa meitä englanniksi) osoitti tien toisella
puolella olevaa rakennusta. Löysimme asemalle, mutta oikean raiteen löytäminen
vei oman aikansa. Jälleen paikallisten, samaan junaan hyppäävien opastuksella
löysimme oikean raiteen, junan ja vaunun.
Jännitys junan
löytämisestä, junasta, junan kolmannesta luokasta alkoi pikkuhiljaa purkautua
ja voi kai sanoa, että todellisuus iski vasten kasvoja moskovalaisen ”ammattikittaajan”
oluen höyryisessä hengityksessä ja ehkä edellisenä vuonna pesukoneen nähneiden
vaatteiden katkussa. Mutta juuri sitähän voi ja tulee odottaa Venäjällä ja
Trans-Siperia -junassa. Kolmasluokka venäläisessä junassa on normaali valinta
paikallisille ihmisille ja suurin osa matkaseuralaisistamme olikin paikallisia.
Yksi ”loosi” koostuu sekä oikealla että vasemmalla puolella olevista ala- ja
yläpedeistä sekä käytävän toisella puolella, junan seinämän suuntaisista
kahdesta pedistä. Ovia, verhoja tai muita sosiaalista kanssakäymistä haittaavia
varusteita ei ole. Tyyny, viltti,
lakanat ja pikkupyyhe annetaan jokaiselle matkustajalle, joten omia ei tarvitse
junamatkoja varten kantaa mukana.
Toinen loosimme alapedeistä
oli Jarkon ja toinen yläpeti minun. Toiselle alapedille asettautui vanha mies,
jolla oli harmaat, pitkät hiukset ja koko elämä mukanaan valtavassa sadan
litran rinkassa. Ja urheilukassi täynnä eväitä. Lihakimpale, salamipötkö,
keitettyjä kananmunia, juustokimpale, voipaketti, leipää, tomaattia, kurkkua,
omenoita, greippi, purkki itse tehtyä luumuhilloa, keksejä, makeita
riisipatukoita… Ja kotikaljaa. Venäläiset osaavat varustautua matkalle ja
ruokaa kuljetetaan mukana niin, että muillekin riittää.
Junassa venäläinen
vieraanvaraisuus paljasti todellisen luonteensa. Meille tarjottiin kaikkea eikä
tarjotusta ruuasta kieltäydytä. Kieltävää vastausta ei tunneta. Ehkä näytimme
surkeilta ja onnettomilta omine nuudelipusseinemme ja pikakaurahiutaleinemme.
Ruokaa tarjottiin ja tarjottiin ja lopussa en enää edes jaksanut torjua
kymmenennen kerran tarjottuja keksejä vaan jätin ne pöydälle odottamaan sopivaa
hetkeä sujauttaa ne takaisin keksipussiin. Oudointa kuitenkin oli se, etteivät
Venäläiset itse suostuneet koskaan ottamaan mitään heille tarjottua vastaan.
Tarjosit heille mitä tahansa, omenaa, pähkinöitä, kurkkua tai leipää, sait aina
kieltävää päänpyöritystä ja vatsan hieromista täyden olon merkiksi.
Emme voineet muuta kuin
todeta, että jostain syystä turisteilta ei oteta mitään vastaan. Syy ei ole siinä,
etteikö esimerkiksi teepussi kelpaisi. Tästä esimerkkinä tarjosin vanhalle
miehelle teetä, kun huomasin hänen haeskelevan teemukiaan. Hän kieltäytyi
tarjotusta teepussista, totta kai, mutta otti pussin vastaan saman tien
toiselta paikalliselta matkustajalta. What can you do?
Vanha mies oli erittäin
kova puhumaan ja käsittämättömän innostunut kuvaamisesta vanhalla Nokiallaan ja
hän halusi vaihtaa kaikki yhteystietonsa kanssamme. Harmillista oli, että
meistä ei ollut hänelle juttuseuraa. Yrittämisestä häntä ei voi syyttää, hän
höpisi meille omia juttujaan venäjäksi meidän pyöritellessä päätämme
ymmärtämättömyyden merkiksi.
Voimme lämpimästi
suositella Trans-Siperian matkaajille junan kolmatta luokkaa, varsinkin jos
osaat puhua venäjää. Kokemus on vertaansa vailla ja ihmisiin tutustuminen
väistämätöntä. Parasta on päästä seuraamaan niin monenlaisten eri maista
tulevien ihmisten tapoja ja tottumuksia. Junassa näkee jos jonkin laista tyyliä
elää ja tehdä asioita. Joistakin mukavuuksista kuten omasta rauhasta ja
yksityisyydestä toki joutuu luopumaan joksikin aikaa, mutta matka paikallisten
joukossa on ehdottomasti sen arvoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti