Näin se alkaa. Helsinki-Moskova-Irkutsk

Helsingistä Moskovaan kulkenut Tolstoi-juna oli hyvin pehmeä lasku alkaneelle neljän kuukauden matkalle. Yöjuna, oma hytti ja englantia puhuva vaunuisäntä sai kaiken tuntumaan kovin helpolta ja mukavalta. Jopa niin mukavalta, että Moskovassa meitä odotti omalle budjetillemme turhan suuri lasku tarjotuista kahveista ja vedestä, joista tietenkin veloitetaan erikseen (tiedetään, naiivia ajatella, että kahvi tai vesi kuuluisi hytin hintaan). Kaikkea saa ja kaikkea tarjotaan, mutta hinnoistahan on turha puhua etukäteen. Note to oneself, laitetaan muistiin korvan taakse.

Moskovassa on helppo liikkua metrolla ja sitä suosittelemme ehdottomasti kaikille matkailijoille. Halpaa, nopeaa, tietysti haastavampaa, mikäli kyrilliset aakkoset eivät ole hallussa, mutta kuitenkin ehdottomasti paras tapa mielestämme liikkua. Kumpikaan meistä ei puhu venäjää, minä hallitsen kyrilliset aakkoset jotenkin, mutta sanavarastoa ei kuitenkaan ole edes auttavassa määrin. Muutaman neuvon ja pienen harhailun jälkeen löysimme onnistuneesti ennakkoon varaamaamme Day`n`Night-hostelliin. Note to the hostel: olisi erittäin hyödyllistä jos jossakin olisi edes pieni mainita siitä, että kyseisessä hämärässä rakennuksessa tai kyseisessä huoneistossa sijaitsee hostelli. Hassua muuten huomata jo matkan tässä vaiheessa miten ongelmat kuitenkin ratkeavat ja vastaukset löytyvät paikallisten avulla vaikkei yhteistä kieltä olekaan.

Päivässä ei juurikaan ehdi kokea Moskovasta paljoa, Punainen tori, Kreml sekä ….Kirkko upeine kupoleineen sentään tallentui kameran muistikortille. Asia, joka päällimmäisenä jäi mieleemme oli Moskovan kalleus. Ruoka ja majoitus (vaikkakin hostellimme oli kohtuuhintainen) on todella kallista reppureissaajan kukkarolle.

Hostellin ilmainen Wi-fi olikin sitten viimeinen kosketus internetiin kahteen tulevaan viikkoon. Moskovassa saimme muuten tietää, että alun perin suunnitelmissa ollut, sittemmin suureten lentokustannusten vuoksi hylkäämämme Nepalin visiitti saattaisi sittenkin onnistua! Lisä tietoja ja vahvistusta odotellessa…

Seuraavan päivän ohjelmassa olikin vain ehkä viimeinen lämmin suihku aikoihin ja junan lähtöaseman löytäminen. Tähän suosittelemme varaamaan reilusti aikaa (mielellään pari tuntia), mikäli kyseessä on kielitaidoton matkaaja kuten me. Moskovassa on useita juna-asemia ja olimme jo aiemmin katsoneet kartasta, että Irkutsiin menevän junan asema Jaroslavkaja on aivan Leningradskaja aseman vieressä, jonne siis saavuimme Helsingistä.

Epäonnistuimme metrosta maanpäälle nousemisessa niin, että harhailimme väärällä asemalla jonkin aikaa, ennen kuin miliisi (ainut niistä monesta henkilöstä, joilta kysyimme neuvoa, joka osasi edes auttavasti neuvoa meitä englanniksi) osoitti tien toisella puolella olevaa rakennusta. Löysimme asemalle, mutta oikean raiteen löytäminen vei oman aikansa. Jälleen paikallisten, samaan junaan hyppäävien opastuksella löysimme oikean raiteen, junan ja vaunun.

Jännitys junan löytämisestä, junasta, junan kolmannesta luokasta alkoi pikkuhiljaa purkautua ja voi kai sanoa, että todellisuus iski vasten kasvoja moskovalaisen ”ammattikittaajan” oluen höyryisessä hengityksessä ja ehkä edellisenä vuonna pesukoneen nähneiden vaatteiden katkussa. Mutta juuri sitähän voi ja tulee odottaa Venäjällä ja Trans-Siperia -junassa. Kolmasluokka venäläisessä junassa on normaali valinta paikallisille ihmisille ja suurin osa matkaseuralaisistamme olikin paikallisia. Yksi ”loosi” koostuu sekä oikealla että vasemmalla puolella olevista ala- ja yläpedeistä sekä käytävän toisella puolella, junan seinämän suuntaisista kahdesta pedistä. Ovia, verhoja tai muita sosiaalista kanssakäymistä haittaavia varusteita ei ole.  Tyyny, viltti, lakanat ja pikkupyyhe annetaan jokaiselle matkustajalle, joten omia ei tarvitse junamatkoja varten kantaa mukana.

Toinen loosimme alapedeistä oli Jarkon ja toinen yläpeti minun. Toiselle alapedille asettautui vanha mies, jolla oli harmaat, pitkät hiukset ja koko elämä mukanaan valtavassa sadan litran rinkassa. Ja urheilukassi täynnä eväitä. Lihakimpale, salamipötkö, keitettyjä kananmunia, juustokimpale, voipaketti, leipää, tomaattia, kurkkua, omenoita, greippi, purkki itse tehtyä luumuhilloa, keksejä, makeita riisipatukoita… Ja kotikaljaa. Venäläiset osaavat varustautua matkalle ja ruokaa kuljetetaan mukana niin, että muillekin riittää.

Junassa venäläinen vieraanvaraisuus paljasti todellisen luonteensa. Meille tarjottiin kaikkea eikä tarjotusta ruuasta kieltäydytä. Kieltävää vastausta ei tunneta. Ehkä näytimme surkeilta ja onnettomilta omine nuudelipusseinemme ja pikakaurahiutaleinemme. Ruokaa tarjottiin ja tarjottiin ja lopussa en enää edes jaksanut torjua kymmenennen kerran tarjottuja keksejä vaan jätin ne pöydälle odottamaan sopivaa hetkeä sujauttaa ne takaisin keksipussiin. Oudointa kuitenkin oli se, etteivät Venäläiset itse suostuneet koskaan ottamaan mitään heille tarjottua vastaan. Tarjosit heille mitä tahansa, omenaa, pähkinöitä, kurkkua tai leipää, sait aina kieltävää päänpyöritystä ja vatsan hieromista täyden olon merkiksi.

Emme voineet muuta kuin todeta, että jostain syystä turisteilta ei oteta mitään vastaan. Syy ei ole siinä, etteikö esimerkiksi teepussi kelpaisi. Tästä esimerkkinä tarjosin vanhalle miehelle teetä, kun huomasin hänen haeskelevan teemukiaan. Hän kieltäytyi tarjotusta teepussista, totta kai, mutta otti pussin vastaan saman tien toiselta paikalliselta matkustajalta. What can you do?

Vanha mies oli erittäin kova puhumaan ja käsittämättömän innostunut kuvaamisesta vanhalla Nokiallaan ja hän halusi vaihtaa kaikki yhteystietonsa kanssamme. Harmillista oli, että meistä ei ollut hänelle juttuseuraa. Yrittämisestä häntä ei voi syyttää, hän höpisi meille omia juttujaan venäjäksi meidän pyöritellessä päätämme ymmärtämättömyyden merkiksi.

Voimme lämpimästi suositella Trans-Siperian matkaajille junan kolmatta luokkaa, varsinkin jos osaat puhua venäjää. Kokemus on vertaansa vailla ja ihmisiin tutustuminen väistämätöntä. Parasta on päästä seuraamaan niin monenlaisten eri maista tulevien ihmisten tapoja ja tottumuksia. Junassa näkee jos jonkin laista tyyliä elää ja tehdä asioita. Joistakin mukavuuksista kuten omasta rauhasta ja yksityisyydestä toki joutuu luopumaan joksikin aikaa, mutta matka paikallisten joukossa on ehdottomasti sen arvoista!